fi
Knjige
Emma Silver

Joulusydän 4: Oopperadiivan kielipeli

«Naiset hyväilivät toistensa rintoja vahvan silkkikankaan läpi. Noëlle oli märkä. Hän antoi kätensä liukua Sarahin jalkoväliin ja tunsi, että nainen oli yhtä märkä kuin hänkin, ja valmis jatkoon.»
Joulu saapuu, mutta Joulusydän on edelleen teillä tietymättömillä. Joulun aatonaattoiltana Noëlle kuulee ääniä ovensa ulkopuolelta rappukäytävästä ja näkee ovisilmästä Davidin jonkun naisen seurassa. Nainen vaikuttaa tutulta, mutta hänen henkilöllisyytensä selviää vasta jouluna, kun nainen ilmestyy tv-ruutuun laulamaan oopperaa. Onko Sarah Mailer sekaantunut koruvarkauteen ja ryöstänyt kaulakorun, jota hänen piti käyttää joulukonsertissa kaulassaan? Oliko nainen siksi Noëllen talossa, josta oli suora näkymä ryöstettyyn kultasepänliikkeeseen?
Oopperadiivan kielipeli on tämän seksiä tihkuvan neliosaisen jouludekkarin neljäs ja viimeinen osa.
Emma Silver on pseudonyymi tunnetulle ruotsalaiselle kirjailijalle, jonka teoksia on käännetty useille kielille. Usein hän kirjoittaa ihmissuhteista niin makuuhuoneessa kuin sen ulkopuolella. Emma Silver on kirjoittanut myös Nova-sarjan, jonka tyylilajina on eroottinen noir.
21 štampana stranica
Prvi put objavljeno
2022
Godina izdavanja
2022
Izdavač
LUST
Prevodilac
Thelma Nylon
Da li već pročitali? Kakvo je vaše mišljenje?
👍👎

Na policama za knjige

fb2epub
Prevucite i otpustite datoteke (ne više od 5 odjednom)